Yksi vanha tuolihissi, korkeusero 500 m. Ei kuulosta sen arvoiselta, että jaksaisi ajaa Helsingistä pitkäksi viikonlopuksi edestakaisin 1200 km. Nämä 500 korkeuserometriä tarjoavat kuitenin reilusti hyvää hiihtoa. 
Hyvän hiihdon lisäksi täällä on Riksgränsenin tavoin omanlainen ilmapiiri hiihtämisen suhteen. Vanhalla varmaan 70-luvun kaksipaikkaisella tuolihissillä matka ylös 900 metrin korkeuteen eteni hitaasti.
Tavallaan "keskus" on jäänyt sinne 70-luvulle. Mutta hyvällä tavalla. Ja "keskus" on siis yksi tuolihissi. Ja onhan ala-asemalla lumikissa, tosin mielestäni se oli ihan siinä samalla paikalla jo kaksi vuotta aikaisemmin. Mutta mihin sitä lumikissaa tarvitsee, jos keskuksessa ei ole yhtään hoidettua rinnettä.
Hissilippukin on tuttu muovitaskussa oleva paperilappu, joka sitten laitetaan käsivarteen. Lipun oston yhteydessä muuten allekirjoitetaan lippuun, että itse vastaa omasta turvallisuudestaan ja on tietoinen siitä, että keskuksessa ei ole varsinaisia rinteitä. Vapaa suomennos huonolla ruotsinkielentaidolla.
Hyvällä lumitilanteella ylhäältä on vaihtoehtoja reittivalinnaksi runsaasti. Melko loiva avotunturi päättyy kauttaaltaan mukavan viettävään tunturiosaan ennen tiheähköä metsikköä. Hissille paluu kannattaa tehdä vanhoja jälkiä seuraillen tai sitten menemällä jokiuomaa pitkin.
Paljas tunturilaki oli tosin tällä kertaa tuulen kovaksi piiskaama jääkenttä huonolla lumella. Myrskytuulet olivat siirtäneet kaiken sataneen lumen suojaisampiin tunturinosiin. Tuulelta suojaisammilta jyrkiltä seinämiltä löytyi sitäkin mukavammin ihan kohtuullista pehmeää lunta. Ei sitä keveintä puuterilunta, mutta kauden parasta hiihtoa omalta kohdaltani.
Itse majoituimme Riksussa, mutta seuraavilla reissulla taitaa basecampiksi muuttua Abisko touriststation.
Lisäinfoa kiinnostuneille:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti